lauantai 20. helmikuuta 2016

Viemäröintiä osa 1

Taas on viikko vierähtänyt viimeisimmistä työvaiheista täällä. Ennen remonttia mielessä oli, että remontointia voi kätevästi tehdä myös viikolla työpäivien jälkeen. Se on kuitenkin osoittautunut aika hankalaksi. Työpäivän jälkeen ei enää jaksa ja pitää tehdä muita kotitöitä tai hoitaa asioita. Remontoinnit sujuvat paremmin viikonloppuisin, jolloin on aikaa paneutua ja keskittyä eri työvaiheisiin. Jotenkin tuntuu, että remonttitöiden aloittaminen on kaikista vaikeinta. Sitten, kun työt saa aloitettua, niin sitten ne sujuvat jouhevasti. Viikonloppuisin ei ole kiire ja voi tehdä yhden työvaiheen loppuun aina kerralla.

Tämän viikonlopun hommana oli viemäröintitöiden aloittaminen. Mukana meillä oli viemäri- ja putkihommista kokemusta omaava kaveri. Mieheni kanssa yhdessä he piikkasivat lisää lattiaa auki viemäröinnille. Mie toimin vain työnjohtajana. ;D Kävin kylläkin myös ite kokeilemassa piikkausta ja voin sanoa, että olipa rankkaa hommaa. Piikkauskone tärisi aivan hirveästi ja hiki tuli heti. Jätin ihan suosiolla nuo hommat miehille ja yritin olla muuten apuna. Ulos piti kaivaa myös monttu talon ja likakaivon väliin. Tähän saimme apua naapurilta, joka tekee kaivuuhommia työkseen. Maanpinta oli roudassa, joten olisi voinut olla hyvin mukavaa kaivaa monttu viemäröinnille lapiolla. Nyt homma hoitui koneella alle puolessa tunnissa.

Montun kaivuun jälkeen hommana oli porata likakaivoon ja talon sokkeliin reikä uudelle viemäriputkelle ja kaivaa sisällä monttu aivan sokkelin viereen. Poraus sujui kätevästi timanttiporalla, jossa terän halkaisija oli 137mm. Seuraavaksi uusi muoviputki asennettiin paikoilleen kaivon ja talon väliselle alueelle. Näihin hommiin sai menemään aikaa ja viemäröinnin teko talon sisällä jatkuu jonkun hetken päästä, kun kaverilla on taas aikaa tulla auttamaan. Vanha valurautaviemäri on ollut tosi syvällä maassa (n.1,7m) ja rakenteissakin paljon syvemmällä kuin mitä tämä nykyinen tulee olemaan, joten sinne se saa jäädäkin. Ei oo oikeen mitään järkeä alkaa kaivamaan sitä sieltä pois, kun ei se siellä mitään haittaa.

Tässä tilannekuvia hommista. Myös kissa keksi tänään, että hänelläpä onkin hivenen isompi hiekkalaatikko kuin aiemmin ja kävi tarpeillaan tuolla montussa. Hommien jälkeen monttu ja hiekkakasa piti peittää pressulla, ettei kissa enää mene sinne tekemään tarpeitaan.

Kuvassa näkyvä muovipussilla peitetty putki on siis yhteydessä likakaivoon ja voitte vaan kuvitella miltä se haisisi ilman pussia, kun pussinkin kanssa tulee vähän hajua.






















Tässä meidän remonttiapu Manu.















Remontin lisäksi vielä vähän Manusta. Manun entinen omistaja antoi kissan pois, koska asui kerrostalossa ja halusi, että energinen Manu pääsisi liikkumaan myös ulkona. Manu on alusta saakka ollut tosi kiltti, aika hellyydenkipeä ja hyvin touhukas. Täällä ollessaan ulkoilu on kiinnostanut Manua jo alkuhetkistä lähtien ja se on yrittänyt livahtaa ulos aina, kun avaa oven. Noin viikon meillä oltuaan kokeiltiin päästää se ulos. Alkuoletuksena oli, että ulos päästyään Manu säntää tiehensä, mutta luulo oli väärä. Ulospääsyn hinku oli kova, mutta ulkona se ei tuskin uskaltanut liikkua edes rapulta paljoa mihinkään. Lumikin taisi olla aivan uusi kokemus. Nyt rohkeutta on tullut lisää ja Manu istuu hyvin usein oven edessä ja odottaa ulospääsyä. Välillä se on jopa roikkunut oven kahvassa ulospääsyn kiilto silmissä. Ulkona oleminen vaihtelee 5 minuutista reiluun tuntiin. Sitten se ilmestyykin aina oven taakse raapimaan, että pääsisi sisälle. Ei se ole myöskään mihinkään pidemmälle lähtenyt vaan tutkii innokkaasti ympäristöä tässä meidän pihapiirissä. Hassu kissa :)

Sellaista täällä tänään. Hommat etenee, vaikka mieleen tuleekin aina Leevien kappale Vasara ja nauloja. Onkohan tää meidän tulevaisuus --> "Likipitäen jo kolme vuotta tätä taloa jo tehty on. Pelkkä ajatuskin tuskaa tuottaa, jos tää rakentaminen ei tähän päätykään..." ;) Tiedä häntä. Tulevaisuus näyttää.

Ps. Käytiin myös katsomassa uusia keittiönkaappeja ja ehkäpä tilataan uudet kaapit lähiaikoina. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti