keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Keittiön rakentamista

Vappuna purettiin keittiö ja nyt on ollut hyvää aikaa rakennella sitä takaisin keittiöksi. Kokoaminen alkoi jo viime viikon lopulla ja tätä päivitystä olen kirjoittanut monena päivänä, mutta julkaisu on jäänyt. Tällä hetkellä tuntuu, että tekemistä on aivan liikaa. Haluaisi tehdä kaikkea, mutta ei vaan ehdi. Vuorokauden tunnit loppuvat kesken. Kunhan tämän remontin saisi tehtyä, niin se helpottaisi huomattavasti. Ulkona pihatöitäkin olen tehnyt pala kerrallaan, mutta paljon vielä puuttuu. No, kaikki aikanaan. Kyllä tää tästä. Vähänkään, jos alkaa ottamaan stressiä kaikesta tekemättömyydestä, niin ei tuu mitään. :)

Nyt kuitenkin tietoa siitä, mitä täällä on tapahtunut. Keittiön rakentaminen on ollut huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin vessan teko. Remontti on edennnyt seuraavasti. Ensin oli ajatuksena, että vain tiskialtaan takana olleet seinälevyt vaihdetaan. Välitilan seinäkaakelit oli kuitenkin kiinnitetty omaan irralliseen levyyn, joka taas oli kiinnitetty varsinaiseen seinälevyyn todella tiukasti kiinni. Silloin todettiin, että helpompi vaihtaa kaappien takana olleet seinälevyt kokonaan kuin alkaa rikkomaan kaakeleita ja niiden takana olleita levyjä. Vanhat levyt olivat talon alkuperäistä puukuitulevyä ja nyt ne vaihdettiin gyproc -kipsilevyihin. En tiiä onko nuo hyvä vai huono vaihtoehto sisäseinien materiaaliksi, mutta nyt tuli sellaiset. Ikkunaseinustalle jätimme vanhat levyt paikoilleen, koska ne olivat vielä aivan hyviä. Tässä purettu keittiö.

























Purkamisen jälkeen alkoi uudelleenrakennus. Kokoaminen alkoi lattian korjaamisella. Lattiaa oli purettu viemäröintiä varten, joten se piti paikata. Paikkauskohta jää alakaappien alle, joten se ei näy sieltä mihinkään. Paikkasimme lattian paksulla vanerilevyllä, johon teimme reikäporalla aukot putkille. Lattian alle levitettiin ensin purua, jonka päälle laitettiin kerros ekovillaa ja sitten vaneri ruuveilla kiinni.






























Lattian teon jälkeen katse suuntautui kattoon. Katto oli talon alkuperäinen ja tehty puukuitulevyistä. Katto oli tarkoitus maalata, mutta sitten tuumailimme, että tehdään kerralla kunnolla. Levyissä oli joitain jälkiä ja ne roikkuivat keskeltä, joten päätimme purkaa ne pois. Aikaa purkamiseen meni noin 10 minuuttia. Alla oleva katto on hyväkuntoinen raakalaudasta tehty katto. Sittenpä pitikin lähteä hakemaan panelia ja rimoja kaupasta uutta kattoa varten.





Katon irroituksen jälkeen alkoi seinien levytys, joka sujui hyvin näppärästi.




Kävimme ostamassa samaa valkovahattua panelia kuin olohuoneessa ja uusimme katon. Katon kiinnitys sujui hyvin. Olihan sitä jo harjoiteltu olohuoneessa. Katon rimoihin kannatti naulata naulat ennakkoon valmiiksi, jotta kiinnitystyö kattoon helpottui.

































Seuraavana olisikin sitten maalaushommia. Uunin muuri, puolipanelit ja lattia kaipaavat maalia. Seinät pitäisi myös pohjamaalata niiltä osin, mihin tulee tapettia ja tapetti pitäisi kiinnittää myös. Vielä siis hieman hommaa.

Ilmat ovat nyt suosineet ja pihan kasvit ovat hurahtaneet pituutta. Niistä kerron toisessa päivityksessä. Lopuksi vielä kuva romupyörästä, jonka löysin vanhalta tunkiolta tästä meidän tontilta. Pitihän se raahata pihaan, vaikka mies vähän ensin vastusteli. Ei vastusta enää. ;)
























Pysykää menossa mukana, vaikka tää remontti kestääkin tolkuttoman kauan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti