sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Puoliksi valmis keittiö ja kesäikkunat

Noniin. Puuhailut ovat jatkuneet ja keittiössä on tapahtunut muutosta. Nyt voisi sanoa, että keittiö on puoliksi valmis. Nyt on hiottu, maalattu, tapetoitu, vesieristetty, maalattu puolipanelit ja kiinnitetty keittiönkaapit paikoilleen. Enää ei puutu kuin tasojen kiinnittäminen, sähköjen virittelyt, puolipanelien kiinnittäminen, kodinkoneiden hankinta, välitilan kaakelointi ja verhojen valinta.

Puolipanelit on aseteltu keittiöön kiinnittämistä varten, mutta niitä ei ole ehditty vielä lopullisesti kiinnittää. Ne maalasin ensin hengittävällä valkoisella Uula -pohjamaalilla ja päälle sivelin saman sarjan vihreää maalia kolme kerrosta. Tässä näkyy minkä väriset niistä tuli. Väri oli nimeltään zen, mutta miten tuota väriä nyt sitten kuvailisi. Harmaan vihreä?


Myös leivinuuni takana oleva keltainen seinä sai väriä pintaan. Kuvassa näkyy hieman uutta väriä ja väriero nykyiseen. Seinän maalasin kahteen kertaan.



Keittiön tapetointi oli yksi odotetuin hetki. Miehen äiti oli meillä laittamassa tapetit ja mie toimin siinä avustajana. Keittiön tapetointi ei ollut helpoimmasta päästä, sillä ovien ja ikkunoiden kulmia riitti. Myös lämpöputket toivat omaa haastetta, mutta valmista tuli. Olen jo pitkään ihaillut Tapettitalon tapetteja ja erityisesti Pilgren & Ritolan valmistamaa Ritva Kronlundin suunnittelemaa Juhannusruusu -kuosia. Nyt sitä on meidän keittiössä. Aivan ihanaa!





Sitten vuorossa olikin vesieristäminen, joka näkyy kuvassa sinisenä värinä. Tuo seinän alue on nyt kokonaan vesieristetty, koska seinustalle tulevat tiskialtaat ja -kaappi sekä astianpesukone. Jos joku hana alkaisi huomaamatta tiputtamaan vettä, niin nyt ei pitäisi heti imeytyä seinään ja lattian alle purujen sekaan.



Sitten lattiaa hiottiin hieman ja se sai uutta väriä kolme kerrosta. Maalia tuli ostettua aivan liikaa, joten nyt voi maalata kaiken täällä ruskealla, koska maalia riittää. :D Myös Manun mielestä lattia oli oikein hyvä.




Keittiössä hellan ja leivinuunin välissä on pieni taso, jolle suunnitelmissa on ollut laittaa jotakin laattaa. Kävin kierrätyskeskuksessa, josta löysin mielestäni sopivan näköistä laattaa. Laatat maksoivat 0,50e kappale, joten hinta ei päätä huimannut. Laattoja ei ole vielä kiinnitetty paikoilleen, joten näyttävät kuvassa juurikin siltä.



Sitten vuorossa olikin tapettien ohella toinen huippuhetki, kun keittiönkaapit saatiin vihdoin paikoilleen ja ollaan hyvin tyytyväisiä. :) Tuo siniharmaa väri tuolla välitilassa on vesieristettä, eikä siis jää sen väriseksi. Välitilan laatat ovat vielä kaupassa ja vielä ei ole täysin varmaa, millaiset laatat sinne otetaan. Pitää hieman tuumailla asiaa, mitkä sinne sopisivat. Ehdotuksia? :D Laattojen ohella myös kodinkoneet ovat vielä kaupassa, mutta niiden valinta ei tule olemaan ongelma. Otetaan valkoiset, niin käyvät yksiin kaappien kanssa. Tasotkin ovat vielä tehtaalla varastossa, mutta haemme ne ensi viikolla ja sitten nekin saadaan paikoilleen.




Siinäpä se tältä osin keittiön osalta. Harjoitukset jatkuvat ja seuraavan kerran taidan laittaa keittiöstä tietoa, kun se on kokonaan valmis eli todennäköisesti ensi jouluna. :D

Nyt kevään tullessa uutta täällä asumisessa oli myös kesäikkunoiden vaihto. Osa ikkunoistamme on kaksiosaisia eli on iso ikkuna ja sen vieressä kokonaan avautuva tuuletusikkuna. Talvella tuuletusikkunoiden ulommainen ikkunanpoka on lasia ja kun ikkunan avaa, niin se on kokonaan auki. Nyt ikkunanpokat vaihdettiin kesäversioon, jossa lasin tilalla on verkko, jotta huonetta voi tuulettaa ilman pelkoa itikoista ja muista pikkueliöistä, joita kesällä riittää. Niitähän riittää. Ainakin nyt tuntuu, että itikoita on aivan tolkuton määrä, eikä ulkona voi istua rauhassa lainkaan. No, toivotaan, ettei niistä ole koko kesäksi riesaa. Tässä havaintokuvia ikkunasta.




Hommat jatkukoon. Hyvää sunnuntaita!  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti