torstai 29. syyskuuta 2016

Daaliat, kukkasipulit ja kattausasetelma

Kesä on jo lopuillaan ja daalioiden kukintaa on saatu ihailla täällä jonkin aikaa. Keväällä sain miehen äitiltä keltaisen daalian mukuloita sekä ostin Prisman alesta kolmen erivärisen (valkolilan, pinkin ja oranssin) daalian mukuloita 0,50e/kpl. Istutin daaliat vähän liian myöhään keväällä, joten ne ovat vasta nyt reilun kuukauden ajan olleet loistossaan. Kaikki mukulat lähtivät kasvuun, mutta vain kaksi ehti kukkia. Toisissa kahdessakin nuppuja oli, mutta eipä ne enää ehdi kukkia. Toivotaan, että kun kaivan niiden mukulat nyt lähiaikoina ylös ja jemmaan talven yli kellarissa, niin ensi kesänä ne olisivat sitten paremmassa kasvussa. Tässä daalioiden kukintaa parin viikon takaa. On ne niin hienoja. :)





Koulussa saimme tehtävän tehdä kattausasetelman. Asetelmassa hyödynsin oksaa, helminauhaa, kangaspaloja ja keltaisen daalian kukkia, jotka sopivat asetelmaan mielestäni paremmin kuin hyvin. 




*




Kävin myös ostelemassa syksyllä istutettavia kukkasipuleita, kun niitä kaupoissa oli runsaasti tarjolla. Eihän sitä nyt voi ohittaa sipulihyllyä ilman, että sieltä tarttuu mitään mukaan. Lidlissä sipulit olivat jo alennuksessa puoleen hintaan, joten hintakaan ei ollut paha. Kevättä odotellessa nouseeko maasta mitään vai käykö kato :)

Lilja ja keisarinpikarililja

Erikoistulppaaneja, kerrottu narsissi ja idänsinililja


Lidlin löytöjä - tulppaaneja, hyasinttejä ja sekoitusmix

Siinäpä sitä kukka-asiaa. Meiän Manu oli eilen illalla tapellut jonkun kanssa ja sitä piti käyttää tänään lääkärissä. Nyt on karvaa ajettu haavojen kohdalta, putsattu ne ja lääkekuuri aloitettu. Yön ja tän aamupäivän ennen lääkäriä se on ollut hyvin paikoillaan ja kipeä, mutta nyt lääkekuuri alkaa tehota ja hää alkaa olla jo normaali oma itsensä. Voi mein pientä toipilasta. Kauluriakin pitäis yrittää pitää.


Täällä tällaista tällä kertaa. Palataan! :)

perjantai 23. syyskuuta 2016

Perunan nosto

On pitänyt koko viikon kirjoittaa meillä niinkin ihmeellisestä asiasta kuin perunanosto. Perunat nostettiin maasta viime sunnuntaina, kun on liian nostoon sopiva hyvä ilma. Saimme lainaan traktorin perään laitettavan perunannostokoneen, jolla nosto oli tarkoitus hoitaa kätevästi. Emme olleet aiemmin käyttäneet kyseistä laitetta, joten aikaa meni "hieman" sen säätämiseen, että perunaa alkoi nousta. Perunaa nostaessa selvisi, ettei perunoiden laatu ollut aivan priimaa. Vesimyyrä oli käynyt syömässä osansa perunoista sekä osassa perunoita oli madonsyömiä reikiä. Vesimyyrän syömät perunat lensi pellon laitaan, mutta reiälliset jemmattiin. Reiät johtuvat ilmeisemmin siitä, että pelto on ollut kauan heinällä viljelemättä, minkä vuoksi sinne on heinän mukana tullut kovaseppäkuoraisia, jotka tekevät reikiä perunoihin. Nyt kesällä perunapenkeissä kasvoi edelleen aika paljon heinää. Ei niitä saatu pois, vaikka penkkejä kitkettiin. Netistä tutkin, että noita reikäisiä perunoita voi käyttää, kunhan leikkaa reikäkohdat pois. Vaikeuksista huolimatta kyllä sieltä satoakin tuli. Yhteensä saimme 6 laatikollista perunoita. Lajikkeina olivat Nicola, Annabelle, Norjan punainen ja Siikli. Eiköhän noilla kaksi ihmistä pärjää talven. :)




Tomaatit eivät tuntuneet kypsyvät tänä kesänä millään. Nyt on muutamana yönä ollut jo pakkasta täällä, joten näin parhaimmaksi käydä keräämässä ne pois. Levitin tomaatit pellille ja siellä ne nyt kypsyvät hitaasti, mutta varmasti. Mainittakoon, että noista isommista tomaateista ei yksikään kypsynyt ulkona, joten niiden maku on arvoitus. Katsotaan tuleeko tomaateista mitään. Aikaisempina vuosina ne ovat kypsyneet hyvin myös sisällä.


Sellaista täällä. Remontti alkaa olla myös jo paremmalla puolella. Olohuoneen lattia vaatii vielä kerroksen lakkaa ja seinät tapettia sekä vessaan pitäisi kiinnittää kalusteet paikoilleen. Vielä sähkötöitä ja valmista olisi. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Hyvää perjantaita! :)

maanantai 12. syyskuuta 2016

Meillä on lattia

Eilen koitti se päivä, kun saimme olohuoneen ja käytävän lattian vihdoin valmiiksi. Tuntuu uskomattomalta, että se on nyt valmis. Tulihan sitä avoinaista lattiaa jo tovi katseltuakin. Lattian rakennusosuus on nyt valmis, mutta työtä riittää edelleen. Lattialaudoista pitänee mainita sen verran, että ne olivat puusepän kuivaa päätypontattua mäntypaneelia. Laudat hankittiin kaupungista rautakaupasta. En omaa suurempaa kokemusta lattialaudoista tai ylipäätään puutavarasta, mutta näin aloittelijan silmään lautojen laadussa oli parantamisen varaa. Laudat oli pakattu 5kpl/paketti ja paketteja meillä oli 25. Harvassa olivat ne paketit, joissa kaikki laudat olisivat olleet täysin priimakuntoisia. Lähes joka paketissa oli vähintään yksi lauta, jossa oli rosoa tai muita valmistusvaiheessa tulleita pikkuvikoja. Tämä tuli huomioida ja pikkuvikaiset laudat piti leikata ja sommitella siten, että lattiasta tuli hyvä. Laudat olivat siis muuten ok, mutta leikkaustyötä joutui tekemään enemmän, jotta vikakohdat sai jätettyä pois. Millaisia kokemuksia muilla on ollut lattialaudoista ja niiden laadusta? Ei ole tullut nyt varta vasten lähdettyä käymään ostopaikassa huomauttamassa tavaran laadusta, mutta pitänee mainita siitä, kun kaupassa seuraavan kerran vierailee. Lattia tuli kuitenkin tehtyä ja hyvä tuli.

Lattian rakennusvaihe on valmis, mutta työ jatkuu edelleen. Seuraavana olisi luvassa sen lakkaus. Tänään kävin hakemassa lakkausoperaatiota varten Uulan venelakkaa, jonka pitäisi olla oikein hyvä vaihtoehto puulattian lakkaukseen. Ehkäpä huomenna ehtisin alkaa lakata lattiaa. Käyttökokemuksesta ja lakkaustuloksesta kerron sitten enemmin, kunhan tiedän siitä jotakin. Tässä nyt olohuoneen lattian rakentamista. Lattiaa tehtiin kolmena viikonloppuna, joten nopeaa hommaa se ei ollut. Toki ammattilainen tekisi kaiken varmasti nopeammin, mutta itse tehtyen kaikki on hieman hitaampaa.







Se on siinä! Palataan!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Syksyn satoa

Miten aika meneekin nykyisin niin nopeasti, eikä ehdi tänne päivittää juttuja. Voin kyllä sanoa, että viime ajat ovat olleet aika työllistäviä ja väsyttäviä. Paljon tulee tehtyä, mutta se harmittaa, että tekisi mielellään enemmän, mutta ei ehdi ja eikä aina jaksa. Viime päivityksestäkin on tapahtunut taas paljon. Suurin saavutus on se, että sisävessa on kunnossa ja toimii taas! Kyllä sitä on odotettukin. Vessa on nyt laatoitettu ja laatoituksen yläpuolelle laitettu tapettia sekä pönttö on paikoillaan. Vessa vaatii vielä laittamista, joten laitan siitä oman postauksen,  kunhan se saadaan täysin valmiiksi. Tässä hieman ensimakua.



Vessan ohella työn alla on nyt olohuoneen lattia, jota on rakennettu viime ja tänä viikonloppuna. Lautalattian teko on aika aikaa vievää hommaa, mutta siinä se pikkuhiljaa valmistuu. Tässä siitä pieni näyte. Laitan tästäkin tarkempaa analyysiä sitten, kunhan lattia ja olohuone saadaan täysin kuntoon. Ai, että niin lähellä, mutta niin kaukana on vielä se hetki, kun saa istahtaa vihdoin sohvalle olohuoneessa. Sitä odotellessa.



Nyt kerron kuitenkin syksyn sadosta, jota täällä on korjattu talteen ilolla. Voi miten hieno tunne se onkaan, kun voi käydä hakemassa pellolta pöytään syömistä. Tällaisesta elämästä olen haaveillut jo pitkään. Kesäkurpitsaa tulee roppakaupalla, joten niistä on pitänyt keksiä jos ja mitä. Olen lahjoittanut niitä myös eteenpäin, kun tuotantoa tulee yli oman tarpeen. Annoin kesäkurpitsoja siskolle, joka oli yrittänyt tarjota maisteltavaksi sitä 4-vuotiaalle lapselleen. Lapsi ei ollut suostunut maistamaan, kunnes sisko oli lausunut taikasanat "nää ovat tädin kasvattamia". Heti oli muuttunut ääni kellossa ja kesäkurpitsa oli alkanut maistumaan. Oli kuulemma ollut oikein hyvää. Hieman nauratti tuo tapaus. Nää meiän kasvikset onkin tosissaan jotakin oikein erikoisruokaa. On nuo lapset hassuja. :) Tässä ohje kesäkurpitsamunakkaaseen, joka kokeilun myötä osoittautui toimivaksi.

Kesäkurpitsamunakas

1 sipuli
3 munaa
loraus maitoa
1 tl suolaa
hiven mustapippuria ja valkopippuria
valkosipulimaustetta
kesäkurpitsalohkoja

Kuullota sipuli pannulla öljyssä. Sekoita kulhossa munat, maito ja mausteet ja lisää lopuksi kesäkurpitsalohkot. Kun sipuli on kuullottunut tarpeeksi, lisää seos pannulle. Paista ja käännä munakas, kun se alkaa kestää koossa. Paista vielä hetki, kunnes munakas näyttää kypsälle ja nauti.

Kesäkurpitsasatoa


Perunasadosta näyttää myös tulevan mainio. Kaupan perunoita ei ole enää ostettu vaan perunat käydään kaivamassa sitä mukaan ylös pellolta, kun niitä tarvitsee. Perunoita kaivellessa huomattin, että ne ovat maistuneet jollekin muullekin. Suurin pääepäilty tekoihin on vesimyyrä, joita kissa on kesän aikana pyydystänyt ja tuonut näytille. Niitä näköjään riittää vielä pyydystämisen jälkeenkin. Eipä nuo syödyt perunat paljoa mieltä kaiherra, kun perunaa näyttää muutoin kasvavan hyvin. Vielä hetki annetaan olla ne maassa, kunnes nostetaan ne ylös nyt syyskuussa joskus, kunhan ehtii.

Vesimyyrän syömät perunat



Kasvimaalla kasvaa myös porkkanoita. Niitä on mielestäni hyvin mukavaa käydä nykimässä ylös. Nyt kokeilussa olivat sekä oranssi että keltainen lajike, jotka molemmat kasvoivat hyvin. Oranssit ovat olleet hivenen isompikokoisia verrattuna keltaiseen lajikkeeseen.




Myös sipulit kaivettiin pari päivää sitten ylös ja vietiin navetan vintille kuivumaan. Muita juureksia meillä ei vielä tänä kesänä ollut, mutta nyt tullut sato antaa intoa viljellä muitakin juureksia ensi kesänä. Manu -kissa on aina hyvä apuri ulkotöissä.



Avomaankurkutkin ovat alkuvaikeuksien jälkeen olleet hyvänmakuisia. Niistä tein suolakurkkuja netistä löytämälläni ohjeella, joka osoittautui oikein hyväksi.




Jättikurpitsan kasvatusta tuli myös kokeiltua. Kävin poimimassa tämän yksilön talteen eilen. Vielä sinne jäi muutama pieni yksilö. Tästä pitänee askarrella halloweenlyhty.



Viidakkokurkkukin on tehnyt satoa, vaikka luulin, ettei niistä mitään tuu. Kasvoivat kuitenkin ja tekivät kurkun makuisia pikkuherkkuja. Viidakkokurkku kasvoi nyt talon seinustalla, mutta paremmin se kasvaisi varmaankin kasvihuoneessa.



Keväällä kävi jokin sekaannusta ja olin sekoittanut chilin ja paprikan taimet keskenään. Luulin kokoajan, että miulla on kaksi paprikan ja 7 chilin taimea, mutta olikin toisinpäin. Tämä paljantui, kun kasvit alkoivat tehdä satoa. No, eipä tuolla väliä. Se kasvihuone olisi näilläkin tarpeen, koska nyt sato jää aika pieneksi. Ehkä ensi kesänä...

Paprikaa
Lisäksi pihalta on löytynyt kupillinen hillosipuleita, salaattia, maustekasveja, hivenen tyrnimarjoja, ämpärikaupalla omenaa ja valtava puskallinen marja-aroniaa. Tomaatit ne eivät tunnu kypsyvän millään. Muutama päivä bongasin ensimmäiset kypsät yksilöt. Se kasvihuone auttaisi tomaattejakin tekemään parempaa satoa. Ensi kesää odotellessa.



Siinäpä sitä satoilua. Nyt puusaunan lämpöön nauttimaan sunnuntai-illan löylyistä! Palataan asiaan! :)