lauantai 18. maaliskuuta 2017

Polttopuun tekoa - Hakkipilke silmän ilo

Tämä talvi onkin mennyt näppärästi polttopuita tehdessä. Kaikki ylimääräinen aika (ai mikä) on mennyt puiden parissa. Jonkun toisen mielestä kuulostaa varmaan ankealta, mutta meille tekeminen on ollut sopivaa puuhaa. Hermot varmaan menisivät ja järki lähtisi, jos työstä ei tykkäisi. Sen verran paljon tuota puuhommaa on ollut. Miun mielestä puiden tekeminen on ollut hyvää hyötyliikuntaa raikkaassa ulkosäässä. Mielummin mie kannan ja raahaan puita, kun meen vaikka kuntosalille. Samalla näkee oman työn lopputuloksen ja voi viettää laatuaikaa miehen kanssa. No joo, välillä on kyllä ollut puusavotassa sellainenkin olo, ettei millään jaksaisi, mutta siinä sitä on puuhasteltu kuitenkin parhaansa mukaan. Yleensä puutöihin ollaan ehditty viikonloppuisin, joskus myös arki-iltaisin. Hyvin moni viikonloppu on tänä talvena mennyt niin, että aamulla herätään milloin herätään, kiireettömän aamupalan jälkeen lähdetään aamupäivällä hommiin, sitten välillä syömään ja päiväkahville ja takaisin puuhiin kunnes tulee pimeä. Nyt kevättä kohti mennessä päivä on pidentynyt, mikä on tiennyt myös sitä, että hyvää työaikaa on tullut lisää.

Tuossa jokunen aika sitten laitoinkin, että ollaan kaadeltu puita aiemmin pusikkona olleesta rannasta ja peltojen reunoista. Nyt puuta on tehty lisää ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että lähes kaikki suunnitellut puut on kaadettu ja myös polttopuita on alkanut syntyä. Vielä on muutama pellon reuna siistimistä vailla, mutta onneksi ei ole paljoa. Puiden rangat on koottu kasalle ja tässä on lopputulosta. Puiden rankojen kulljetuksessa meillä on ollut apuna vinssi ja sen vaijeri, jolla puut on hinattu pinoissa kuormaliinoilla sidottuna rannasta rinnettä pitkin pellon reunaan. Siitä puut on nostettu käsin traktorin perässä olevaan tukkirekeen ja viety vanhan viljakuivurin/riihen eteen, jossa varsinainen puiden pilkkominen tapahtuu.

Vinssi


Tukkireki odottaa rankoja

Lastaus käyntiin

Kuorma valmis ja menoksi
Kuorma purettu isoon kasaan

Pikkurankaa kasassa

Isompia pöllejä


Tänä talvena ollaan tehty myös uusi laitehankinta meille. Polttopuuta pitää tehdä ensi talveksi aivan hirveä kasa ja nyt ollaan laskettu, että puuta palaa noin 3 heittomottia kuukaudessa, mikä tarkoittaa noin kahta auton peräkärrillistä puuta per kuukausi. Tänä talvena puuta on pitänyt ostaa lisää, mutta toivotaan, että ensi talvi menee omavaraisesti puun suhteen. Rankojen sahaaminen moottorisahalla pätkiksi ja halkominen kirveellä vie aikaa ja voimia, joten päätettiin helpottaa hommaa. Mies löysi netistä käytetyn Hakkipilke -merkkisen halkomakoneen ja se ostettiin, kun sattui vielä olemaan lähellä meitä. Kyseinen kone tulee traktorin perään kiinni ja traktori pitää olla käynnissä, jossa se toimii. Koneella on hyvin kätevää pätkiä rankoja ja halkaista puita. Isommait pölkyt joutuu kyllä pätkimään moottorisahalla ja halkaisemaan puoliksi kirveellä ennen kuin niitä voi halkomakoneella halkaista. Parhaimpia ovat noin käsivarren paksuiset koivurangat, jotka voi vain pätkiä koneella, eikä niitä tarvitse halkoa, vaan valmista polttopuuta tulee kerralla. Mie oon ihan tykästynyt tuohon puiden pilkkomiseen halkomakoneella. Samalla, kun mie oon pilkkonu puita pätkiksi, ni mies on voinu sahailla isoja puita pilkkupölleiksi tai kaataa lisää puita, ettei vaan rankakasa pääse pienenemään koskaan. Mies on myös hoitanut pätkittyjen puiden halkaisun koneessa olevan pyörivän halkaisuruuvin avulla.

Kahvasta kun vääntää, niin saha tulee esiin

Sahaus ja puu poikki

Koko laite komeudessaan

Halkaisuruuvi 

Työmaa

Sellaista hommaa täällä. Toivotaan, että rankakasat häviävät polttopuiksi tässä kevään aikana. Nyt on hyvää aikaa tehdä, kun ei vielä pääse pihatöihin ja toisaalta saa puut kuivumaan katon alle suojaan. Palataan! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti